Riskienhallinta
Riskienhallinnan periaatteet
Pallas Air konsernin riskienhallintapolitiikan tavoitteena on jatkuva, järjestelmällinen riskitekijöiden tunnistaminen ja niiden optimaalinen hallinta siten, että yhtiön strategiset ja taloudelliset tavoitteet saavutetaan. Lähtökohtana on konsernin kokonaisriskiposition hallinta, ei ainoastaan yksittäisten riskitekijöiden hallinta. Hallitulla riskien ottamisella voi olla myös myönteinen vaikutus konsernin kehitykseen.
Riskien tunnistaminen ja arviointi
Riskienhallinta on integroitu osa konsernin johtamis-, seuranta- ja raportointijärjestelmiä. Riskienhallinta kattaa riskin tunnistamisen, arvioinnin sekä varautumissuunnitelmat jaettuna riskikategorioihin. Yhtiö jakaa riskitekijät strategisiin, toiminnallisiin, vahinkoriskeihin ja taloudellisiin riskeihin.
Strateginen riskiarviointi tehdään Pallas Air konsernissa strategiatyön yhteydessä. Arvioinnin tuloksena liiketoiminnan sekä konsernipalvelujen merkittävimmät riskit tunnistetaan ja merkitään riskimatriisiin. Riskimatriisiin kirjataan tunnistetut olennaiset riskit sisältäen joka riskin osalta riskin kuvauksen, arvion riskin todennäköisyydestä ja taloudellisesta vaikutuksesta, toimenpiteet riskin hallitsemiseksi ja vastuuhenkilö. Riskiraportit käsitellään Pallas Air hallituksessa sekä Pallas Air konsernin johtoryhmässä. Vuosittain tehdään laajempi kartoitus ja identifioitujen riskien seuranta/päivitykset vuoden aikana tarpeen mukaan.
Toiminnalliset ja vahinkoriskit raportoidaan kuukausittain osana normaalia tulosseurantaa. Toiminnalliset riskit liittyvät liiketoiminnan luonteeseen ja niitä voidaan hallita kehittämällä konserniin yhteisiä toimintatapoja sekä päätöksentekojärjestystä.
Taloudelliset riskit raportoidaan konsernitasolla kuukausittain osana normaalia tulosseurantaa. Taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvät riskit tunnistetaan ja arvioidaan pääsääntöisesti vuosittain, ja näiden riskien hallintaa seurataan kuukausittain sekä riskiarviointia täydennetään vuoden aikana tarpeen mukaan.
Riskienhallinnan vastuut ja organisointi
Pallas Air konsernin emoyhtiön hallitus hyväksyy riskienhallintapolitiikan ja sen tavoitteet sekä ohjaa ja valvoo riskienhallinnan suunnittelua ja toteutusta. Hallitus käsittelee muun muassa konsernin strategiaan, liiketoiminnan organisointiin sekä merkittäviin investointeihin liittyviä asioita.
Hallitus ei ole muodostanut erillistä tarkastusvaliokuntaa, ja tarkastusvaliokunnalle tyypilliset tehtävät hoidetaan osana hallituksen työtä. Hallitus vastaa Pallas Air konsernin raportointi- ja laskentaprosessien valvonnasta mukaan lukien sisäinen valvonta, riskienhallinta, sisäinen tarkastus sekä tilintarkastuksen valvonta ja ohjaus.
Hallitus ei ole muodostanut erillistä palkitsemisvaliokuntaa, ja palkitsemisvaliokunnalle tyypilliset tehtävät hoidetaan osana hallituksen työtä. Hallitus käsittelee henkilöstön palkitsemisjärjestelmiin ja seuraajasuunnitteluun liittyviä kysymyksiä, joka linkittyy riskienhallintaan avainhenkilöriskeihin liittyen ja osaavien resurssien saatavuuden osalta.
Toimitusjohtajalla on kokonaisvastuu riskienhallinnan järjestämisestä hallituksen linjausten mukaisesti. Toimitusjohtaja vastaa organisoinnista ja riskienhallintastrategian suunnittelusta, kehittämisestä, koordinoinnista ja seurannasta sekä jalkautuksesta ja viestinnästä koko organisaatiossa. Toimitusjohtaja raportoi hallitukselle. Konsernin johtoryhmä on vastuussa riskienhallinnan toteutumisesta eli riskien tunnistamisesta, riskien seurannasta ja arvioinnista sekä riskeihin liittyvistä toimenpiteistä.
Taloudellisten riskien tunnistamisesta ja arvioinnista vastaa konsernin talousjohtaja, joka raportoi toimitusjohtajalle sekä tarvittaessa hallitukselle.